Eduskuntavaaleja kutsutaan nykyään myös pääminsterivaaleiksi. Mistä tämä johtuu ja minkälainen on pääministerin asema Suomen poliittisessa järjestelmässä? (kevät 2010)   Neljän vuoden välein pidettävien eduskuntavaalien jälkeen muodostetaan aina uusi hallitus eli valtioneuvosto. Tavoitteena on saada aikaan laajapohjainen kokoonpano, joka kykenee toimivaan yhteistyöhön.   Suomessa on perinteisesti ollut kolme suurta puoluetta, Kokoomus, SDP ja Keskusta. Vuoden 2011 vaaleissa Perussuomalaiset ottivat kolmanneksi suurimman puolueen paikan, joten tällä hetkellä suuria puolueita on neljä. Asetelma on luonut pohjan näkemykselle pääministerivaaleista.   Perustuslain mukaan eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää. Puolueet ovat kuitenkin tehneet epävirallisen sopimuksen, jonka mukaan vaaleissa eniten ääniä, ja niiden myötä kansanedustajia, saaneen puolueen puheenjohtajasta tulee seuraava pääministeri. Tämän takia eduskuntavaaleja voidaan nykyään kutsua myös pääministerivaaleiksi.    Ennen pääministerin muodollista valintaa eduskuntaryhmien on neuvoteltava hallitusohjelmasta ja ministerinsalkkujen jaosta. Suurimman puolueen puheenjohtajalla on siis etuoikeus toimia neuvotteluja johtavana hallitustunnustelijana. Pyrkimyksenä on luoda poliittisesti toimintakykyinen enemmistöhallitus.   Hallitusneuvottelujen pohjalta ja kuultuaan eduskunnan puhemiestä presidentti ilmoittaa eduskunnalle pääministeriehdokkaan, joka käytännössä aina on neuvotteluja johtanut ja hallituksen muodostamisessa onnistunut hallitusneuvottelija. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos hän saa eduskunnan äänestyksessä enemmistön puolelleen. Jos näin ei käy, asetetaan uusi ehdokas ja järjestetään uusi vaali. Mikäli seuraavakaan ehdokas ei saa äänienemmistöä, järjestetään kolmas vaali, jossa eniten ääniä saanut henkilö valitaan pääministeriksi. Vuodesta 2003 lähtien pääministeri on saatu valittua heti ensimmäisessä äänestyksessä.    Länsi-Euroopassa pääministeri on yleensä maan tosiasiallinen johtaja ja poliittinen keulakuva, varsinkin jos hän on samalla suurimman puolueen johtaja. Suomessa tähän käytäntöön siirryttiin vasta 1900-luvulla ja vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa pääministerin asema vahvistui entisestään. Vastaavasti kyseinen uudistus supisti presidentin valtaa etenkin sisäpolitiikassa, korostaen tämän roolia edustuksellisena valtionpäämiehenä. Ulkopolitiikkaa presidentti ja pääministeri johtavat yhdessä, ja jos presidentti on syystä tai toisesta estynyt tehtäviensä hoidosta, pääministeri toimii hänen sijaisenaan.    Suomen valtiollisessa protokollassa eli arvojärjestyksessä pääministeri on kolmantena, heti tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen jälkeen. Pääministeri on valtioneuvoston johtaja, ja näin ollen hän johtaa Suomen sisä- ja EU-politiikkaa. Tärkeimpänä tehtävänä pääministerillä on hallituksen yhtenäisyydestä huolehtiminen. Pääministeri voi myös käynnistää eduskuntakeskustelun ajankohtaisesta ja tärkeänä pidetystä aiheesta. Perustuslaissakin korostetaan pääministerin roolia, sillä presidentti voi erottaa eduskunnan vain pääministerin perustellusta aloitteesta.  Perustuslaillinen valta ja enemmistöhallituksen tuki edesauttavat pääministerin vahvaa asemaa. Pääministerin heikkoudet ja vahvuudet riippuvat kuitenkin hänen persoonastaan ja siitä, arvostetaanko häntä yli puoluerajojen. Pääministeri on muiden ministerien tavoin parlamentaarisessa vastuussa teoistaan eduskunnalle. Jos pääministeri eroaa tehtävästään, merkitsee se koko valtioneuvoston eroa. Näin tapahtui viimeksi kesällä 2010 Matti Vanhasen erotessa tehtävästään pääministerinä.   On siis oikeutettua sanoa, että pääministerin poliittinen asema on nykyään varsin keskeinen ja näkyvä, hän on Suomen poliittinen johtaja.